Ja niin se ehätti jo joulukuuhun! Tästä blogista näyttäisi olevan tulossa vain kuukauden välein päivitettävä... Mutta parempi kai sekin kun ei mitään, vai?! ;)
Kissaharrastustoiminnan suhteen elelemme hiljaiseloa, eli mitään sen kummempia ei ole tapahtunut. Näyttelyitä on mennyt ja tullut, ja olen seuraillut niitä täällä kotosalla netin ja puhelimen välityksellä. Pojat ovat olleet varsin tyytyväisiä tähän käytäntöön :D Uusiakin näyttelysuunnitelmia kuitenkin on! Pistin lippulappuset menemään Surokiin tällä viikolla, sinne mennään Adamin kanssa lauantaiksi. Kartoittelen vielä tilannetta ja mahdollisesti ilmoittaudun myöhemmin myös sunnuntaiksi. Saa nähdä missä kunnossa Adam silloin on, karvaa ainakin on alkanut nyt tippua. Toivotaan että edes pari haituvaa ja massaa on tallella tammikuun lopussa, onhan Adam jo luokassa 3!
Marraskuun lopussa oli Oulun suunnalla iloinen perhetapahtuma, kun Adamin sisko Helmi (CH FI*Kalicalanin Amitie, NFO n 22) synnytti 5 tervettä pikkutyttöä :) Adamista tuli siis eno, ja ylpeänä ollaan katseltu pikkuisten kuvia yhdessä netistä! Toivottavasti jossain vaiheessa pääsen myös moikkaamaan pentulaumaa <3
Sukulaispentujen ihastelu on tietysti taas herättänyt ajatukset siitä, että pitäisiköhän niitä pikku-Adamkissojakin jossain vaiheessa saada maailmaan... Kevät on minulle kirjoitusten ja erityisesti pääsykokeeseen lukemisen takia aika hektistä aikaa, eli näyttelyissä tuskin tullaan kovin paljoa käymään. Toisaalta Adam olisi tuskin kunnossakaan näyttelyihin, eli ehkäpä olisi hyvä aika treffailla vähän tyttöjä. Mutta katsellaan mihin suuntaan asiat kehittyvät, tai onko yksikään hurmaava mettislady yleensäkään kiinnostunut meidän pusupojasta ;)
Pusupojasta tulikin mieleeni, että Adam on ollut erityisen hellyydenkipeä viime aikoina. Johtuneeko se sitten siitä, että pakkasten takia ulkoilu on vähentynyt ja tekemistä on vähemmän, siksi pitää sitten nyysätä mamman jaloissa :D Eräs aamu huvitti hieman, kun heräsin ja avasin silmäni ja ensimmäisenä kateeni kohtasi Adamin uskollisesti tapittavat silmät! Se istui rintakehäni päällä ja odotti että mamma herää, mahtava hyrinä alkoi heti <3 Adam on tottunut tiettyyn (valtaisan suureen) määrään pusuja halituksia päivän mittaan, ja aina jos se kokee jääneensä vaille hellyyttä, niin närkästys kyllä osoitetaan. Adamilla on ihana piupiu -ääni ja se toisinaan esim. hyppää tähän tietokoneelle näppiksen eteen ja tulee puskemaan naamaa: "Nyt silityksiä!"
Siinä missä Adam käy vielä jonkin verran tarhassa ulkoilemassa, on Eetu jo lähes kokonaan sisähorroksessa :D Se on ollut ihmeen suopea Adamia kohtaan viime aikoina, näin iän tullen se yrmyasenne taitaa lopullisesti sulaa pois. Välillä ne voi löytää hellästi pesemästä toisiaan tai jopa nukkumasta vierekkäin, ja yhteiset painimatsit ja matonrullaustalkoot käydään, kuten tähänkin asti, useaan kertaan päivässä. On hienoa todistaa kahden kissan vilpitöntä ystävyyttä, ja vasta kun näitä on kaksi niin ymmärtää, miten yksin Eetu oli ennen Adamin tuloa. Mutta kolmatta en edes harkitse, kaksi on täydellisen harmoninen ja helppohoitoinen kokonaisuus ;)
Hauskaa joulun odotusta kaikille!
