tiistai 22. syyskuuta 2009

Arkea ja uutuuksia

Koeviikko sitten oli ja meni, ja nyt uuden jakson myötä palataan taas tavalliseen arkeen. Poikien elämä on jatkunut kutakuinkin normaalina, paitsi tottakai viime viikko oli niille sikäli erilainen, että olin parin tunnin kokeita lukuunottamatta päivät kotona. Erityisesti Adamin mielestä se oli hauskaa, se oli kova poika "auttamaan" lukemisessa, yleensä siis asettui pöydälle kirjojen päälle makoilemaan.

Eetu on saanut ilmojen viiletessä jostain selvästi uutta virtaa. Se on innostunut painimaan ja riekkumaan Adamin kanssa useammin, ja on monesti itse myös haastamassa Adamia leikkiin. Pörri tuntuu kovin tyytyväiseltä elävään leluunsa, se ei tarvitse enää leluhiiriä, tuo yksi riekkupelle riittää ;) Ulkoilun vähenemisen myötä tuota energiaa on voinut tietysti jäädäkin enemmän sisällä riehumiseen. Tarhassa Eetu ja Adam nököttävät edelleen 1-2 tuntia päivässä, Adam yleensä enemmän. Valjastelu on jäänyt hävettävän vähälle ihan oman laiskuuteni takia, en ole käynyt nyt varmaan pariin viikkoon ulkona kummankaan kanssa. Täytyy yrittää ryhdistäytyä ensi viikosta alkaen, kun saadaan näyttely ensin pois alta!

Adam on jatkanut kauheaa syöntitahtiaan entiseen malliin, joten tein taas viime viikolla uuden Zooplus-tilauksen. Se onkin jo löytänyt tiensä perille, joten kaappi on nyt täynnä erilaista pussia ja purnukkaa. Myös raksuja siunaantui taas tänään lisää, olin voittanut niitä Kes-Kisin talkooarpajaisissa... Alan pian hukkua raksuihin, etenkin kun totesin, että ne Siilinjärven näyttelystä voitetut Iamsin raksut eivät sovi Adamille (maha menee sekaisin). Jos joku siis haluaa ostaa Iamsin penturaksuja tai Royal Caninin lahjakortteja edulliseen hintaan, niin pistäkäähän viestiä tulemaan ;) Iamseja voin tuoda tuleviin näyttelyihin, lahjakortit menee postissakin.

Toisen lähes kuukausittaisen projektin hoidin myös tänään. Löysin eilen Lemmikkiasemalta tarjouksesta Extreme Classicin hiekkaa 2 säkkiä (yksi säkki 16 kg) hintaan 29,90 euroa. Niitä lähti sitten mukaan, viimeksi meillä oli käytössä hajustamatonta versiota, joten otin tällä kertaa kokeiluun vauvatalkilla hajustettua. Pesin ja puunasin laatikot tänään ja nyt on puhdas hiekka odottamassa. Adam innostui vastapestystä hiekkiksestä niin paljon, että meni heti sinne hiekkojen sekaan kieriskelemään kovan kehräyksen kera :D Molemmat pojat kävivät tottakai myös testipisulla, ja hyvin näyttäisi tämäkin hiekkalaatu kelpaavan ;)

Kuvia ei nyt tähän postaukseen ole oikein laittaa, ilmat ja olosuhteet kuvaamiseen ovat jokseenkin hankalat, eikä ole kuvia tullut edes otettua. Kovaa vauhtia täällä valmistaudutaan jo viikonlopun koitokseen, kissanäyttelyyn Tampereella, johon lähdemme koko viikonlopuksi Adamin kanssa. Ohjelmassa on vielä nämä perusjutut: verhojen pesu ja silitys, tavaroiden pakkaus ja mikä tärkeintä itse kissan puunaus. Eiköhän tässä siis loppuviikoksi riitä puuhattavaa koulun ja kissojen parissa, viikonloppuna sitten taas jännitetään :)

Ei kommentteja: