lauantai 6. maaliskuuta 2010

Näyttelysuunnitelmia

Nyt kun kotisivujakaan ei taas vaihteeksi saa päivitettyä (muuttivat automaattisesti Google Sitesiin ja nyt sitten vuorostaan se kenkkuilee), niin selvennetäänpä täällä vähän meidän kevään näyttelykalenteria :)

Adam on nyt ansaitulla näyttelytauolla, joka loppupeleissä jääkin suunniteltua lyhyemmäksi. Adamin valmistuttua Jyväskylässä Championiksi se siirtyy nyt luokkaan 7, ja voi saada siinä luokassa vain kaksi sertiä kotimaasta. Olen ilmoittanut Adamin RUROKin näyttelyyn Helsinkiin (PetExpo, Messukeskus) lauantaiksi 24.4. Tänne tulee pitkästä aikaa myös Alexander (lk 8) eli paikalla on meiltä punaisia mettispoikia oikein kaksin kappalein!

Seuraavan näyttelyn ilmoa tuossa juuri rustailin ja tulostelin. Sertiä lähdetään metsästämään myös PIROKin näyttelyyn Tampereelle lauantaiksi 15.5. Siellä Adam siis myös luokassa 7. Parhaimmassa tapauksessa siis Adamilla olisi Tampereen jälkeen kotimaan sertit täynnä, mutta vaikka ei olisikaan, on suunnitelmissa silti reissu Tallinnaan toukokuussa. Matkakumppaneiksi saadaan toivoon mukaan Angeli-emo ja Helmi-sisko, eli varsinainen sukukokoontuminen siis Suomenlahden toisella puolen :) Sitä reissua aletaan varmaan suunnitella tarkemmin piakkoin. Tallinnaan Adam lähtisi siis kisaamaan tarvittavasta ulkomaansertistä, tai toivottavaa tietysti olisi, että siitä ei hirveästi joutuisi kisaamaan ;)

Nämä pari näyttelyä tässä ennen RUROKia meiltä jää siis kokonaan väliin. Parhaillaan on käynnissä POH-KISin näyttely Seinäjoella, johon minun oli tarkoitus lähteä assaroimaan. Flunssan painaessa päälle jätin nyt kuitenkin väliin... Sieltä on kuulunut hienoja uutisia, Adamin emo Angeli on saanut kolmannen CACS-sertinsä kehujen kera ja sisko Helmi toisen CACIB-sertinsä :)
Myös Turun näyttely jää meiltä väliin, matka olisikin vähän turhan pitkä ja se ei tunnetusti kuulu Adamin suosikkinäyttelypaikkoihinkaan, ainakaan mitä auditorioon katsomoineen tulee...

Tällaisia suunnitelmia siis kevääksi, täytyy toivoa että saan tuon kollin edes jotenkin siedettävämpään kuntoon tässä parin kuukauden kuluessa, tuon näköisenä sitä ei kyllä kehtaa näyttelyyn viedä!

1 kommentti:

Minde kirjoitti...

Mekin aletaan varmaan pikkuhiljaa katsella laivamatkaa ja hotellia Tallinnaan :-) Sertit saattaa kyllä meiltä jäädä saamatta, mutta yritetään nyt ainakin ennen kuin jäädään tauolle...

Parissa kuukaudessa ehtii näyttelykunnossa tapahtua jo melkeen mitä vaan - hyvässä tai pahassa! Mutta etköhän sä saa Adamille taiottua jostain turkin taas takasin ;-)