Adam puolestaan ei ollut nähnyt kaverikissoja kuin viimeksi lokakuun näyttelyreissulla, jouluna kun pidimme ne erikseen, jotta Adam ei alkaisi merkkailla. No, sehän osoittautui lopulta turhaksi, kun railakas kuseminen alkoi silti ;) Anyway, long time no see -tapaaminen lähti hienosti käyntiin! Adam on maailman kiltein ja kultaisin poika, eikä sanonut kavereilleen yhtään pahaa sanaa. Alexilla ja erityisesti Maddella riitti murinoita ja sähinöitä, mutta hyvin sitä alettiin pikkuhiljaa tulla juttuun. Olen tyytyväinen, että tämä tutustutus on nyt tehty, niin voin taas huoletta joku kerta mennä Adamin kanssa siskoni luokse kylään, näyttelyreissulla tai muuten vain.
Alex ja Madde nauttivat täysin siemauksin suuresta leikkitilasta ja raittiista ilmasta. Alex innostui reippaasti valjastelemaankin, Maddelle tuntui riittävän ulkotarhassa oleilu.
Juhannusaattona suuntasimme päiväreissulle Saarijärvelle mökkeilemään. Kissoista mukaan pääsi vain Adam, muut jäivät viettämään iltaa kotona. Adamilla riittikin ihmettelemistä, kun ihmisten lisäksi mökille oli tullut lomailemaan myös pieni lunnikoira Nana. Adam oli suurimman osan aikaa mukaan ottamassani kevythäkissä, ja verkon läpi koiraan tutustuminen menikin hienosti. Eipä se eläinlääkärireissuillakaan ole koskaan koirista hätkähtänyt, mitäpä noista turhia hötkyilemään ;)
Alla muutamia kuvia "kesäkissoista"!

Eetu Pörri


Madeleine (CH CheNiCoon's Silver Angel)


Alexander (PR Kalicalanin Halti Tuiskupää)

Kesämies Adam (IC Kalicalanin Caro Miu, JW)


2 kommenttia:
Niin kesäisiä kuvia. Olipa mukava nähdä myös neitokainen Madde pitkästä aikaa.Mitähän Nana-koira ja Adam olisivat tuumanneet toisistaan ilman häkin verkkoa?
Päivi, lisää kuvia Alexista Facebookissa :)
Kyllä ne vähän saivat toisiinsa tutustua ilman häkkiäkin, ja silloin molempia vähän jännitti. Nana kuulemma pelkää kissoja jos ne yhtään pörhistelevät/sähisevät, erityisesti tällaisia "isoja, karvaisia ja ilkeän näköisiä" niinkuin Adam kuulemma on :D
Lähetä kommentti