
Adamin Best In Show -hemmotteluihin kuului oikeastaan lähinnä rentoutumista, pidimme jopa muutaman päivän tauon harjailuista ja venytysharjoituksista ;) Ruokaa poika on taas vetänyt napaansa vauhdilla, mitään erityisen suurta herkkua ei ole, vaan kaikki uppoaa tasaisella tahdilla. Ainakin toistaiseksi siis *koputtaa rajusti puuta*! Possun sydän on aiheuttanut vähän ongelmia, Adamin mielestä kun palat pitää pilkkoa ihan pieniksi, että hänen pikkuruiset hampaansa niihin pystyvät. On se kumma, että isoja lihapaloja ei voi syödä, mutta mamman jalkaan naskalihampaat tarttuvat kyllä tarvittaessa oikein hanakasti...

Eetu puolestaan on nauttinut oikein kotimaisen kotikissan olostaan, se on nukkunut varjossa ja syönyt mahansa täyteen. Olin suunnitellut vieväni Eetun mahdollisesti TICA-näyttelyyn viikon päästä, mutta nyt sen siirryttyä yllättäen Kuopiosta Riihimäelle, jää näyttely väliin. Olin kyllä muutenkin jo päätymässä näyttelyyn väliinjättämiseen, olisi nimittäin tullut kolme näyttelyviikonloppua putkeen. Eetu ei muutenkaan ole nyt ihan näyttelykunnossa, karvanlähtöaika on taas meneillään ja se on myös napsinut vähän turhan paljon Adamin penturaksuja.

Huomenna on taas kuumeinen näyttelyynvalmistautumispäivä, ohjelmassa on taas näyttelykassin pakkaus ja Adamin pesu. Täytyy muistaa pakata itsellenikin jotain, olemmehan Kempeleessä koko viikonlopun hotelliyöpymisineen päivineen. Siskoni on parhaillaan matkalla Helsingistä tänne, ja hän hoitaa Eetua minun ja Adamin näyttelyreissun ajan.

Tämän postauksen kuvat ovat ihan tuoreita, äsken otettuja. Vaihteeksi taas ulkotarhasta, vaikka kyllä meillä kissat ihan sisälläkin saa olla :D Totuus vaan on, että varsinkaan Adamista ei saa kunnollisia kuvia sisällä, jossa se ei pysy hetkeäkään paikallaan. Pojat ovat myös viettäneet tällä ihanalla säällä suurimman osan ajastaan ulkona varjossa ja tuulenvireessä loikoillen, siellä kun ei ole niin paahtavan kuuma kuin täällä sisällä.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti