perjantai 31. heinäkuuta 2009

Näyttelyreissulle Helsinkiin

Onpa jäänyt blogi taas vähän vähälle huomiolle, kun tässä on nautittu toiseksi viimeisestä lomaviikosta ja valmistauduttu vimmatusti näyttelyyn ;) Lähdemme kohtapuoliin kohti Helsinkiä ja SUROKin näyttelyä. Yövymme siskoni luona, ja Adam pääsee ensimmäistä kertaa tapaamaan Alexin ja Madden. Vähän jännittää, miten poika mahtaa uuteen paikkaan ja kavereihin suhtautua, mutta toivon mukaan kaikki menee hyvin ja Adam on näyttelyssäkin oma hölmö itsensä.

Olemme näyttelyssä molempina päivinä, ja itse toimin myös assarina. Adamilla on tuomarina lauantaina Bette Lind ja sunnuntaina Geir Edvardsen. Olemme viimeistä kertaa pentuluokassa ja tietääkseni näyttelyyn on tulossa sen verran mettiksiä, että saadaan kunnon kilpailuakin aikaan :) Vihdoinkin!

Vein Eetun äsken äidilleni hoitoon, eli se saa viettää rauhallisen viikonlopun kotosalla. Adam on pesty ja tavarat suurin piirtein pakattu, tosin takaraivossa on kokoajan sellainen tunne, että olen unohtanut jotain olennaista... No toisaalta, olennaista on että on kissa ja rekkarit mukana, kaiken muun voin kyllä tarvittaessa hankkia Helsingistäkin ;)

Lisätietoja näyttelystä löytyy täältä: http://www.surok.fi/
Tulen ehkä huomenna kirjoittamaan jotain väliraporttia, jos sitä näyttelypäivän jälkeen vielä jaksaa. Tuttuja on ilmeisesti tulossa näyttelyyn aika paljon, joten tulkaahan moikkailemaan! Itse olen kylläkin päivät kiinni noilla yllä mainituilla tuomareilla assarina, mutta Adamin pitäisi löytyä häkistään ;)

2 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Onnea kovasti näyttelyyn! Peukut on täällä pystyssä :)

Minde kirjoitti...

Hyvinhän se eka päivä ainakin meni ;-) Kerrankin jopa VP valinta!

Lauralta kuulin, et vaihteeksi taas jopa vitosen kastraateilla on huomenna tarpeeksi porukkaa VP valintaan :-) Turussa taisi olla molempina päivinä, mut muuten se on aika "harvinaista" herkkua...