torstai 6. toukokuuta 2010

Kevään kulkua

Toukokuuta on aloiteltu täällä Jyväskylässä aurinkoisissa merkeissä. Aurinko tarkoittaa kissoille sitä, että ulkona pitää saada olla suurin osa päivästä. Onneksi lämpötila on ollut toisinaan niin korkealla, että kuistin ovea on voinut pitää auki niin, että kissat ovat saaneet kulkea sisälle ja tarhaan oman päänsä mukaan.

Adamista on tullut painon suhteen hirveä jojoilija. Se syö tällä hetkellä oikeastaan pelkästään raksuja, toisinaan maistelee muutaman lihapalan tai nuolee märkäruoista kastikkeet. Jokunen viikko sitten paino oli hienossa nousussa, ja sitten se taas syöttämisen lopetettuani tippui lähes 300 g. Nyt vaa'an lukemat ovat olleet taas hienoisessa nousussa, tosin raksukupin täyttäjän pitäisi yrittää hillitä itseään siinä, ettei kokoajan ole nostelemassa kissaa vaa'alle :D

Karvanlähtö tuntuu nyt pojilta laantuneen. Eetusta tosin lähtee karvaa ihan jatkuvasti, oikeasti voin rehellisesti sanoa että lyhytkarvaisesta maatiaisesta lähtee saletisti enemmän karvaa mitä metsäkissasta! Adam näyttäisi pikkuhiljaa kasvattelevan jo uutta kauluriakin, säälittävä raasku se edelleen on, mutta hiljaa hyvä tulee.

Näyttelyiden suhteen suunnitelmat ovat pysyneet kutakuinkin samana. Pirokin vahvari tuli eilen, joten viikon päästä lauantaina suuntaamme päiväseltään Tampereelle ja Adamia tuomaroi Andreas Woelm. Parin viikon päästä onkin sitten jännät paikat, kun tiedossa on Tallinnan reissu. Jämsään kesäkuussa olen ilmoittanut Adamin molemmille päiville, mutta harkitsen vielä josko peruisin kuitenkin toisen päivän. Tietysti jos Tallinnasta ei sertejä irtoa, niin emme voi lähteä ollenkaan Jämsään. Loppukesän näyttelysuunnitelmat ovatkin sitten vielä ihan auki. Ehkä käymme näyttelyssä tai parissa, mutta en aio pitää Adamin kanssa kiirettä. Alle puolitoistavuotiaan laiheliinikollin vieminen luokkaan 5 tuntuu tällä hetkellä vähän hölmöltä :) Eli katsellaan.

Käytiin viikko sitten Adamin kanssa rokotuksilla, kankkuun pistettiin kolmoisrokote ja rabies. Passinkin Adam sai, joten nyt on asiat kutakuinkin kunnossa Tallinan reissua varten!

1 kommentti:

Maiselmo kirjoitti...

No onneksi paino nousi! Tuu muuten kattoon mun ja mamman blogia!