tiistai 18. toukokuuta 2010

Tamperestissa

Viikonloppu sujui hyvin vaihtelevissa tunnelmissa. Tarkoitus oli lähteä lauantaina Adamin kanssa näyttelyyn Tampereelle, mutta isoisäni hautajaiset osuivatkin juuri samalle päivälle, ja niinpä matka suuntautuikin Savonlinnaan. Sain onnekseni Adamin vaihdettua vielä näyttelyyn sunnuntaille, luetteloon tämä muutos ei ehtinyt mutta eipä sillä niin väliä. Halusin vaan selventää asiaa niille jotka ihmettelivät miksi Adam oli lauantaina ABS ja sunnuntaina pöllähti paikalle tyhjästä :)

Näyttelystä lähdettiin hakemaan viimeistä kotimaista sertiä luokasta 7, ja kaikki menikin suunnitelmien mukaan, tuloksena EX1 CACIB! VP-valinnassa Adam sijoittui hyvin mutta voiton vei Angeli-emo, eli perheen sisällä pysyi tämäkin saavutus ;) TP-valintoihinkin päästiin ja siellä voitettiin toinen metsäkissa, mutta tuomari valitsi lopulta nuorten kollien joukosta birman paneeliin. Adamia tuomaroi siis Beverly Elian, joka on arvostellut sen kerran aiemminkin. Kehuja kyllä tuli, mutta kuten lähes kaikille hänen pöydällään olleille metsäkissoille, tuomari toivoi lisää pituutta ja korkeutta otsaan. Oma mielipiteeni yhtyi tuomarin kanssa siinä, että Adam on vielä hyvin kesken ja tarvitsee vielä ainakin puoli vuotta kehittyäkseen aikuisen kollin näköiseksi. Mutta siinäpähän kehittyy, meillä ei ole mikään kiire.

Adamin käytös oli noususuhdanteen jälkeen taas huonompaa. Tähän luulen olleen monta syytä, joiden joukossa mm. se, että Adamilla oli hirveästi patoutunutta energiaa lauantain jälkeen, jonka se vietti yksin täällä kotona. Näyttelyssä ensimmäiset pari tuntia Adam riehui ja rellesti häkissään aivan valtavasti, tunkeutui verhojen taakse eikä osannut ollenkaan rauhoittua. Tuomarinpöydällä sillä oli miljoona jalkaa eikä se olisi halunnut lainkaan esiintyä, onneksi arvostelu saatiin kuitenkin tehtyä. Vähän Adam kränäilikin ja murinaa ja sihinää kuului välillä. Iltapäivällä herra kuitenkin rauhoittui häkkiinsä nukkumaan ja TP-valinnassa se oli jo varsin siivosti. Levoton näyttelypaikka katsomoineenkin saattoi olla osasyynä tähän levottomuuteen, mutta oli miten oli, toivotaan että jatkossa käytös on taas parempaa.

Ensi viikonloppuna on edessä seuraava koitos, kun suuntaamme Tallinnaan. Adamin arvostelevat la Marino Koot ja su jo hyvin tuttu tuomari Olga Komissarova. Toivon, että Adam käyttäytyy paremmin mitä Tampereella ja saataisiin edes yksi serti. Ulkomaanreissu kun on tähän saumaan pakollinen, Adam on sertijumissa eikä kotimaassa päästä jatkamaan ennenkuin ulkomaanserti on lunastettu. Pitäkäähän peukkuja!

1 kommentti:

Minde kirjoitti...

Peukut on pystyssä varmasti viikonloppuna :-) Pitäkäähän mut sitten ajan tasalla - ja muistakaa ottaa uus kuva kansainvälisestä sienimetsästä ;-)